Millä tolalla on digitalisaatio Isojoen, Karijoen ja Teuvan yrityksissä?
Selvitysten perusteella ne yritykset, jotka ovat Etelä-Pohjanmaalla kasvaneet, ovat panostaneet digitalisaation tason nostoon. Samat selvitykset kertovat, että Etelä-Pohjanmaalla digitalisaatioon panostaminen on heikointa Suupohjassa. Mutta juuri pienissä, maaseudulla sijaitsevissa yrityksissä digitalisaation tason nosto olisi olennaista niin kasvun kuin yritysten elinkelpoisuudenkin kannalta.
Isojoen kunnanhallitus hyväksyi vajaa vuosi sitten aloitteen selvittää isojokisten yritysten digitalisaation taso ja kehittämistarpeet. Lisäksi aloitteessa ehdotettiin, että selvittämistä jatketaan esiin nousseisiin tarpeisiin vastaavilla kehittämishankkeilla.
Isojoen, Karijoen ja Teuvan elinkeinovastaavien aloitteesta sekä Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksen ja Seinäjoen yliopistokeskuksen edustajien kanssa käydyissä keskusteluissa päädyttiin siihen, että työ laajennetaan kattamaan kaikki kolme kuntaa. Etelä-Pohjanmaan liitolta päätettiin hakea yhdessä AKKE-rahoitusta ja sitä myös saatiin.
Nyt kolmen kunnan alueella selvitetään haastattelujen avulla alueen yritysten digivalmiuksia. Työtä tehdään yhteistyössä yrittäjäjärjestöjen kanssa mm. järjestämällä yhteisiä infotilaisuuksia.
Hankkeen tuotoksena syntyy sekä ymmärrystä, näkemystä että toimenpide-ehdotuksia
Ensimmäisenä tavoitteena on saada nykyistä syvempi yleiskuva siitä, millä tasolla digitaalisten ratkaisujen käyttö on alueen yrityksissä ja mitä yritykset haluaisivat tietää ja oppia enemmän digitalisaation mahdollisuuksista. Sen jälkeen haastatellut yritykset ryhmitellään digitalisaation asteen ja yrityskohtaisten tarpeiden perusteella ja niille laaditaan ryhmäkohtaisia jatkotoimenpide-ehdotuksia. Yrityksille vinkataan myös jo käynnissä olevista hankkeista ja koulutuksista.
Hanke lisää alueen yritysten tietoisuutta digitalisaation hyödyistä ja mahdollisuuksista. Lisäksi hanke tuottaa pohjatietoa kohdekunnille yritysten näkymistä ja toiveista, sekä tarjoaa tietoa erilaisten yrityksiä tukevien toimenpiteiden suunnittelua varten.
Parhaimmillaan hanke tukee yrityksiä, erityisesti potentiaalisimpia digitalisaatiosta hyötyjiä, kehittämään toimintaansa tehokkaammaksi ja ohjaa niitä hyödyntämään modernia tekniikkaa liiketoiminnassaan. Digitaalisten ratkaisujen ei tarvitse olla kalliita. ”Muutamalla kympillä rautaa ja pätkä ohjelmaa” saattaa olla kelpo ja kätevä ratkaisu.
Lisätietoja
Projektipäällikkö Keijo Koivu, 040 47 00 924, keijo.koivu (a) tuni.fi
Karijoki/ Isojoki: Kimmo Siukola, 040 6190 960, kimmo.siukola (a) karijoki.fi
Teuva: Juha Niemelä, 040 663 3274, juha.niemela (a) teuva.fi