Kenelle musiikki kuuluu?
Mikä sinun mielestäsi on merkityksellisintä ja ikimuistoisinta musiikkia? Kerrottiinko siitä koulussa tai historiankirjoissa?
Musiikin historiankirjoitus – ja niin sanottu musiikin kaanon – on pitkään muodostunut länsimaisen taidemusiikin eli klassisen musiikin tärkeimpinä pidettyjen teosten ympärille. Tekijät ovat lähes poikkeuksetta olleet yläluokkaisia valkoisia miehiä. Kaanon on aina aikansa tuote, mutta musiikissa tämä taidemusiikin ”kipsipäiden” kokoelma on elänyt sitkeästi. Nykypäivän perspektiivistä on todettava, että tämänkaltainen ajattelutapa on elitistinen ja jättää väistämättä valtaosan musiikista ulkopuolelle.
Olen toiminut viimeiset kaksi vuotta Kansallisbiografian toimituskunnan asiantuntijajäsenenä. Tässä työssä olen pohtinut paljon suomalaisen musiikin kaanonia ja sen rakentumista. Työn seurauksena Kansallisbiografia täydentyy yhteensä 56 populaarimusiikin toimijan elämäkerta-artikkelilla 1800-luvulta nykypäivään. Tavoitteena on ollut tuoda esiin tekijöitä, jotka olivat omana aikanaan ratkaisevassa asemassa suomalaisen musiikin kehityksessä. Mukaan on valikoitunut suomalaisen populaarimusiikin ilmiselviä merkkihenkilöitä Tommy Tuomikoskesta Gösta Sundqvistiin ja Paula Koivuniemeen. Tämän lisäksi artikkeleissa on huomioitu keskeisiä taustatoimijoita, kuten sanoittaja-tuottaja Chrisse Johansson, sekä historian unohtamia, mutta elinaikanaan tunnettuja vaikuttajia. Näiden joukkoon kuuluvat muun muassa saksalaissyntyinen muusikko ja musiikkikauppias Josef Binnemann sekä helsinkiläiset Sahlmanin sisarukset, jotka tekivät poikkeukselliset uransa tiettävästi ainoina suomalaisina niin sanotuissa naisten salonkiorkestereissa, jotka työllistivät lukuisia muusikoita 1800-luvun lopun Euroopassa.
Klassisen musiikin miesvaltaista kaanonia on onneksi alettu laajentaa ja kyseenalaistaa. Populaarimusiikin tekijöiden esille tuominen on yksi tapa edistää tätä kehitystä. Toinen tärkeä esimerkki on professori Susannan Välimäen ja tutkijatohtori Nuppu Koivisto-Kaasikin ”Sävelten tyttäret” -projekti, jonka seurauksena ensi keväänä ilmestyy laaja ja uraauurtava tietokirja. Se sisältää noin sadan naispuolisen säveltäjän pienoiselämäkerrat ja teosluettelot. Mukana on myös Etelä-Pohjamaan ja Pohjanmaan alueella syntyneitä ja vaikuttaneita taiteilijoita. Suurin osa näistä naisista on tähän saakka jäänyt historiantutkimuksen ulkopuolelle, johtuen muun muassa siitä, että naisten historiaa on pidetty miesten historiaa vähäpätöisempänä. Sitä ei ole katsottu tarpeelliseksi tallentaa.
Naisten tavoin unohdettujen joukkoon kuuluvat usein myös lapset ja työläiset, ylipäätään niin sanotut tavalliset ihmiset. Tästä johtuen näiden ihmisryhmien musiikkikulttuuri populaarimusiikista työväenmusiikkiin, kansanmusiikkiin ja erilaisiin alakulttuureihin on jäänyt historian varjoihin.
On tärkeää huomata, että kyseenalaistaessamme ja rikkoessamme taiteen kaanonia tulemme luoneeksi uutta. Samalla muokkaamme kansakunnan muistia ja omaa menneisyyttämme. Valitessaan tutkimuksensa kohteen tutkijan on oltava erityisen tietoinen käytössään olevasta valta-asemasta.
Muutos tapahtuu monilla rintamilla. Useimmat allekirjoittavat jo sen, että kouluissa ei tule opettaa ainoastaan taidemusiikkia. Opettajien on tunnettava myös esimerkiksi populaarimusiikin ilmiöt ja osattava liittää ne osaksi laajempaa musiikin historiaa. Nykypäivän pedagogin on lisäksi pystyttävä osoittamaan musiikin ja musiikkikulttuurin moninaisuus ja tunnistettava myös yhteiskunnallisten muutosten vaikutukset musiikkielämään. Musiikkia ei luoda tyhjiössä. Se on aina yhteydessä tekijänsä ympäristöön ja sosiaalisiin suhteisiin. Samalla musiikin tulee olla kaikkien yhteistä omaisuutta ja kaikkien yhteisesti määriteltävissä – ei yksittäisen, kansakunnan kaapin päällä vaikuttavan eliitin laatima kokoelma. Musiikki kuuluu kaikille.
Saijaleena Rantanen
Kulttuurisen musiikintutkimuksen Epanet-professori
Taideyliopisto, Seinäjoki
Puheenvuoro on julkaistu Ilkka-Pohjalaisessa 5.12.2022.
Saijaleenan kuva: AJ Savolainen