Haemme johtajaa Seinäjoen yliopistokeskukseen

Tampereen yliopiston koordinoima Seinäjoen yliopistokeskus on neljän yliopiston muodostama verkostomaisesti toimiva 80 asiantuntijan monitieteinen yhteisö. Yliopistokeskuksessa toimivat Tampereen yliopisto, Helsingin yliopisto, Taideyliopisto ja Vaasan yliopisto. Yhteistyössä ovat mukana myös Turun yliopisto, Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistys, Luonnonvarakeskus ja Siirtolaisuusinstituutti. Yliopistokeskuksen toiminta painottuu tutkimukseen ja kehittämistyöhön sekä jatkuvan oppimisen palvelujen tuottamiseen. Ajankohtaisena tavoitteena on laajentaa tutkintoon johtavaa koulutusta. 

Yliopistokeskuksen toimintaa koordinoi koordinaatiotiimi, jota johtaa yliopistokeskuksen johtaja. 

Haemme nyt

Johtajaa Seinäjoen yliopistokeskukseen.


Tehtävänkuvaus

Johtajana vastaat yliopistokeskuksen toiminnan suunnittelusta, strategian toimeenpanosta, taloudesta ja kehittää yliopistokeskuksen toimintaa. Toimit yhteistyössä yliopistokeskuksessa toimivien yliopistojen sekä alueen yritysten ja muiden organisaatioiden kanssa. Yliopistokeskuksen johtajana sinulla on työsuhde yliopistokeskusta koordinoivaan Tampereen yliopistoon, mutta johtajana raportoit kaikille yliopistokeskuksen toimintaan osallistuville yliopistoille.  

Edellytykset 

Johtajaksi valittavalta edellytämme ylempää korkeakoulututkintoa, mutta tohtorin tutkinto katsotaan eduksi. Tehtävässä edellytämme aloitteellisuutta, kykyä kehittää yliopistokeskuksen toimintaa sekä toimeenpanokykyä. 

Johtajalta odotamme kykyä toimia vuorovaikutuksessa yliopiston sidosryhmien kanssa (yritykset ja julkisen sektorin organisaatiot) sekä monimutkaisessa organisaatiossa, jossa on useita toimijoita ja oikeustoimihenkilöitä. Näytöt onnistuneesta työskentelystä yliopiston ja sidosryhmien rajapinnassa ovat tärkeitä. 

Tehtävässä edellytämme johtamiskokemusta, laaja-alaisuutta, erinomaisia vuorovaikutustaitoja sekä hyvää suomen kielen taitoa ja kykyä työskennellä englannin kielellä. 

Tehtävän menestyksellinen hoitaminen edellyttää riittävää ymmärrystä yliopistollisesti tutkimuksesta ja opetuksesta sekä yliopiston toiminnasta sekä ymmärrystä yliopistollisen toiminnan vaikuttavuudesta ja yliopistokeskuksen alueellisesta roolista.  

Tarjoamme 

Tarjoamme monipuolisen ja mielenkiintoisen tehtävän Seinäjoen yliopistokeskuksessa.

Tehtävän palkkaus määräytyy yliopistojen yleisen työehtosopimuksen muun asiantuntija- ja tukihenkilöstön palkkausjärjestelmän mukaisesti. Tehtävän alustava vaativuustaso on 13. Lisäksi maksetaan henkilökohtaiseen suoriutumiseen perustuvaa palkanosaa. 

Tehtävä täytetään toistaiseksi ja työsuhteen aloitus tapahtuu sopimuksen mukaan mahdollisimman pian. Tehtävässä sovelletaan työsopimuslain mukaista 6 kuukauden koeaikaa. 

Hakuohjeet 

Jätä vapaamuotoinen hakemuskirjeesi ja ansioluettelosi sähköisellä hakulomakkeella Seinäjoen yliopistokeskuksen johtaja (rekrytointi.com)

Hakuaika tehtävään päättyy 26.4.2023 klo 23.59

Pyydämme hakijoita huomioimaan, että yliopiston rekrytoinnit ovat julkisia. 

Lisätietoja tehtävästä antaa:

Tampereen yliopiston provosti Jarmo Takala, jarmo.takala@tuni.fi+358405416897

Valmisteluryhmän puheenjohtaja dekaani Antti Lönnqvist, antti.lonnqvist@tuni.fi+358405446288