Väitös: Nuorten aikuisten sosiaalisen median sisällöntuottajayrittäjyys
Etelä-Pohjanmaan korkeakouluyhdistyksessä aiemmin työskennellyt Markku Hänninen väittelee Itä-Suomen yliopistossa 13.10.2023. Tilaisuutta voi seurata myös etäyhteyden kautta.
Väitöstutkimuksen aiheena on nuorten aikuisten sosiaalisen median sisällöntuottajayrittäjyys. Tutkimus pureutuu uuteen yrittäjyyden muotoon, joka on saanut alkunsa ja kasvanut viimeisen vuosikymmenen aikana. Tutkimuksessa on haastateltu 20–28-vuotiaita sisällöntuottajayrittäjiä, jotka ovat onnistuneet rakentamaan itselleen menestyksekkään uran ja elannon uudella liiketoiminta-alueella. Tutkittujen yrittäjien Instagram-, YouTube-, TikTok- ja blogikanavilla on yhteensä yli miljoona tilaajaa.
Löydät lisätietoja, linkin julkaisuun sekä osallistumislinkin väitöstilaisuuteen Itä-Suomen yliopiston uutisesta.