Piia Koski rakentaa sujuvaa opiskeluarkea Seinäjoella

Piia Koski työskentelee koulutuskoordinaattorina Tampereen yliopistossa Seinäjoen yliopistokeskuksella. Teuvalta kotoisin oleva Koski on valmistunut liikuntatieteiden maisteriksi Jyväskylän yliopistosta ja työskenteli jo opintojensa aikana opintohallinnollisten työtehtävien parissa. Kun Tampereen yliopistolle avautui koulutuskoordinaattorin paikka Seinäjoen toimipisteelle, hän päätti hakea tehtävää ja päätyi nykyiseen rooliinsa.


Koulutuskoordinaattorin työ sisältää monipuolisesti opintohallinnon työtehtäviä. Tähän kuuluu esimerkiksi erilaisia opintohallinnon tukipalveluita, kuten opiskelijoiden ja opettajien neuvontaa. Aiheena voi olla esimerkiksi kurssi-ilmoittautumiset, tekniset järjestelmät tai opintojen rakenteet. Lisäksi työnkuvaan kuuluu tilavarausten hallintaa sekä jonkin verran jatkuvaan oppimiseen ja avoimeen yliopisto-opiskeluun liittyviä tehtäviä. Kaiken pohjalla on tavoite varmistaa, että opiskeluarki kampuksella sujuu mahdollisimman mukavasti.


Vastapainoa koulutuskoordinaattorin tehtäville tuo hankekoordinaattorin pesti Liikkuva opiskelu hankkeessa. Kyseessä on Tampereen korkeakouluyhteisön hanke, jonka toinen hankekausi alkoi elokuussa. Piia Kosken tehtävänä on toteuttaa hankkeen toimintaa paikallisesti Seinäjoella. Koski tiivistää hankkeen ydintavoitteeksi aktiivisuuden lisäämisen korkeakoulujen arkeen. Hankkeen kautta pyritään vähentämään opiskelijoiden ja henkilöstön passiivista paikallaanoloa lisäämällä opiskelupäiviin toiminnallisuutta ja taukoja. Pitkäaikaista istumista katkaisemalla ja liikettä lisäämällä voidaan parantaa keskittymiskykyä sekä sitä kautta oppimistuloksia.

Hankkeen puitteissa on toteutettu monipuolisesti erilaisia aktiviteetteja niin Seinäjoen kampuksella kuin lähimaastossa. Yksi ulkoaktiviteeteista oli luontopäivä, jossa päästiin retkeilemään järvimaisemiin. Kampuksen sisätiloissa aktiviteetit ovat painottuneet oppitunneille ja seminaareihin. Esimerkiksi lyhyet liikunnalliset taukoaktiviteetit ovat olleet mukana tukemassa opiskelijoiden ja henkilökunnan työskentelyn tauottamista. Lisäksi kampukselle on tuotu liikuntavälineitä, jotta liikkuminen tapahtuisi mahdollisimman matalalla kynnyksellä. Mukaan on mahtunut myös koulutuksia siitä, miten aktiivisuutta voitaisiin lisätä nimenomaan korkeakoulukontekstissa.


Toisen hankekauden merkittävimpänä tavoitteena on toiminnan vakiinnuttaminen osaksi yliopistokeskuksen arkea. Hankekausi tulee siis keskittymään jo olemassa olevien aktiviteettien ja toimien kehittämiseen, mutta Piia Kosken mukaan myös uusia avauksia on tulossa. Tällä hetkellä Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkinto-opiskelijoilla on muun muassa mahdollisuus käyttää kaupungin uimahallia ja sen yhteydessä olevaa kuntosalia alennettuun hintaan sekä osallistua Seinäjoen ammattikorkeakoulun opiskelijakunta SAMO:n järjestämille liikuntavuoroille. Uusina kehittämistoimina Koski mainitsee opiskelijoiden omaehtoisen toiminnan sekä opiskelijoiden itse järjestämien tapahtumien tukemisen.


Piia Kosken vahva urheilijatausta tukee hankekoordinaattorin työtä. Hänen lajitaustansa on yleisurheilussa, erityisesti kiekonheitossa, sekä painonnostossa ja voimanostossa. Oman harjoittelunsa lisäksi hän on valmentanut muita, mikä tekee hankekoordinaattorin työstä luontevaa ja innostavaa. Liikkuminen ja aktiivisuus ovat hänelle tärkeitä teemoja ja se motivoi työskentelemään tavoitteiden eteen pitkäjänteisesti.


Työskentely Seinäjoen yliopistokeskuksella on tuntunut Kosken sanoin kotoisalta ja avoimelta. Kampuksella toimii neljä yliopistoa, mikä tuo laajan kirjon ihmisiä ja aloja yhteen, sekä antaa mahdollisuuden tutustua monenlaisiin ihmisiin. Seinäjoen yliopistokeskuksella tehdään paljon poikkitieteellistä yhteistyötä verkostomaisesti, myös sidosryhmien kanssa. Tämä on Piia Kosken mukaan yliopistokeskuksen etu ja vahvuus: Seinäjoella yhteistyö on vahvasti eri tieteenalojen välistä, ei ainoastaan tieteenalojen sisäistä.

Teksti: Siiri Keltamäki