Vuoden opinnäytetyöpalkinnot jaettiin Yliopistokeskuspäivän juhlassa
Seinäjoen yliopistokeskuksen vuosittaiset opinnäytetyöpalkinnot jaettiin Yliopistokeskuspäivän juhlassa Kalevan Navetassa maanantaina 4. toukokuuta. Opinnäytetyöpalkinnoilla halutaan nostaa esiin Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkinto-ohjelmissa tehtyjä ansiokkaita opinnäytetöitä ja niiden tekijöitä. Tänä vuonna palkittiin kolme opinnäytetyötä: kandidaatintutkielma, diplomityö ja pro gradu -tutkielma. Palkinnon saivat Emmi Kaasalainen, Reshma Dsouza sekä Annina Alutoin ja Hannes Mäkipernaa.
Emmi Kaasalainen
Emmi Kaasalainen opiskelee Kulttuurisen musiikintutkimuksen kandidaattiohjelmassa Taideyliopistossa. Hänen kandidaatintutkielmansa otsikko on ”Takamatkalta musiikkiammattiin – käsityksiä ja kokemuksia perhetaustan merkityksestä musiikin ammattipolulla”. Opinnäytetyössä häntä ohjasi Kimi Kärki.
Tutkielman aihe muodostui monesta osatekijästä. ”Sosiaalisen oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden kysymykset ovat olleet jollain lailla läsnä jo pidempään, ja tämän kiinnostuksen innoittamana lueskelin aihepiiriä sivuavia tekstejä, kuten Taideyliopiston ArtsEqual -tutkimushankkeen ja tanssitaiteilijoiden Luokkahanke -projektin julkaisuja, joista jälkimmäinen oli ehkä se lopullinen sysäys”, Kaasalainen kertoo.
Edellä mainittujen teemojen lisäksi Kaasalaisella on aiheeseen myös henkilökohtainen kytkös, mikä innoitti paneutumaan tutkielman aiheeseen syvemmin. ”Olin perheeni ensimmäinen soittimen kanssa kasvanut yliopisto-opiskelija. Lisäksi olen viettänyt aikaani selkeästi eriarvoisena pidetyssä maassa, jossa herkistyi huomaamaan kuinka pitkä matka eri todellisuuksien välillä voi olla, vaikka väylät olisivatkin teoriassa auki. Tämä sai katsomaan myös tuttua ympäristöä toisin ja miettimään, miten pienistä asioista ja niiden kasautumista syntyy eroja, jotka muovaavat ihmisen elämän polkua”, Kaasalainen avaa taustastaan.
Kaasalaisen tutkielmasta tulee ilmi, että yksilön taustalla on merkitystä ammatinvalintapolulla. Esimerkiksi laajoista, oikeanlaisista sosiaalisista suhteista ja niiden muodostamista verkostoista on hyötyä tulevaisuudessa. Tätä Kaasalainen piti yllättävänä huomiona, joka nousi esiin tutkimusta tehdessä. ”Haastateltavien kokemuksissa työtilaisuudet olivat kytkeytyneet verkostoihin, jolloin se, että joku tuntee ja suosittelee, näyttäytyy merkittävänä tekijänä soveltuvuutta arvioitaessa”, Kaasalainen avaa. Tämä tuo ammatilliseen minäkuvaan ja toimijuuteen uuden tason. ”Tässä valossa ammatillinen meritoituminen ei näyttäydy tapahtuvan ainoastaan ydintaidon jalostamisen kautta, vaan myös ammattikentällä tunnetuksi ja pätevänä nähdyksi tulemisena. Perhetausta vaikuttaa, missä verkostoissa ihminen on osallisena ja miten hän osaa niissä toimia, ja vaikuttaa työmäärään, jota hänen on tehtävä tullakseen osalliseksi ammatillista verkostoa”.
Tästä herää kysymys siitä, kuinka saavutettava musiikkiala lopulta on. Emmi Kaasalainen avasi ajatuksiaan teemasta seuraavasti: ”Musiikin harrastamisen johtaminen ammattilaisuuteen edellyttää ainakin seuraavaa: Vanhempien tulee kokea musiikki mahdollisena ja perheen resurssien puolesta saavutettavana harrastuksena. Vanhemman tai opettajan on kyettävä tunnistamaan lapsen into musiikkiin, ja auttaa kehittämään sitä. Ammatinvalinnan lähestyessä nuoren on koettava, että musiikista voi tulla ammatti, ja hänellä on valmiudet kehittää ammatin vaatimat taidot. Lisäksi tarvitaan tietoa erilaisista koulutuspoluista ja reiteistä, joista on mahdollisuus löytää sopivin. Motivaatio ja kiintyminen musiikkiin on tarpeen, jotta jaksaa ammatillisten taitojen saavuttamiseen vaadittavan työn. Olisi tärkeää tietää, miten kenttä toimii ja millaisia taitoja siellä tarvitaan”. On siis selvää, että yksilön motivaatio ja taidot eivät yksinään riitä musiikin ammattilaiseksi tulemisessa. ”Vain osa edellytyksistä on kiinni yksilön henkilökohtaisista ominaisuuksista, jotka nekään eivät kehity tyhjiössä”, Kaasalainen lisää.
Luovien alojen epätasa-arvokysymyksiin on hankala puuttua, koska ne ovat hyvin monitasoisia. Kaasalainen painottaa, että asia ei ole mustavalkoinen. ”Osaan eriarvoisuutta tuottavista tekijöistä tuntuu lähes mahdottomalta puuttua – vaikkapa aiemmin mainittuihin verkostoihin liittyen: vanhempia on mahdoton estää toimimasta lastensa parhaaksi, ja on ymmärrettävää, että soittokaveriksi halutaan valita sellainen henkilö, jonka kanssa homman tietää sujuvan takuuvarmasti”, hän kertoo.
Muutoksen vaaditaan siis yksilöiden panosta. Siten voidaan saada aikaan myös suurempaa kollektiivista muutosta. Emmi Kaasalaisen mukaan keinoja on olemassa. ” Ensimmäinen niistä on musiikkialan toimintatapojen läpinäkyvyyden lisääminen, kuten avoin puhe siitä, mitä verkostot merkitsevät tai miten meritoidutaan. Toinen on, että musiikkialan toimijat – erityisesti opettajat, mutta miksei kaikki muutkin – voisivat pyrkiä auttamaan etenkin verkostojen ulkopuolelta tulevia näkemään mahdollisuuksia ja laajentamaan kuviteltavissa olevaa toimijuuden kenttää”, hän luettelee.
Teemaa tulisi tutkia tulevaisuudessa lisää, koska aihe on kerroksellinen ja moniulotteinen. Kaasalainen lähestyi tutkimusta ensin pienen linssin läpi. ”Lähdin kartoittamaan muutaman ihmisen kokemuksia ja käsityksiä kuulostellen, että tästä ehkä voisi löytyä jotain, mistä kannattaisi kysyä lisää”, hän kertoo. ”Laajempi tutkimus olisi tuonut esiin täydentäviä näkökulmia. Kiinnostavia näkökulmia voisi löytyä esimerkiksi niiden ihmisten kokemuksista, jotka intensiivisen harrastamisen jälkeen päätyvät valitsemaan muun kuin musiikkiammatin, tai eri musiikin lajien parissa toimivien käsitykset. Monipuolisemmat näkökulmat lisäisivät ymmärrystä musiikin kentästä, ja auttaisivat hahmottamaan kentän toimintatapoja laajemmin”.
Opinnäytetyön tekeminen opettaa tutkijalle tutkimuksen tekemisestä ja valitusta aiheesta, mutta myös tutkijasta itsestään. Emmi Kaasalaiselle projekti opetti ennen kaikkea aiheen äärelle pysähtymistä. ”Opin tavoittelemaan ja vaalimaan pidempiä keskittymisen hetkiä, jolloin ajatusten ei tarvitse välissä irrota täysin toiseen, vaan ajatukset voivat jäädä kieppumaan aihepiirin ympärillä. Tällöin ajatuksilla ja teemoilla on mahdollisuus jäsentyä ja asettua aloilleen ja prosessi alkaa ikään kuin ohjata itseään”.
Perustelut:
Kandidaatintutkielma on oivaltava ja omaperäinen analyysi perhetaustan merkityksestä musiikin ammattipolulla. Lähtökohtana on ymmärtää, miten perhetausta vaikuttaa musiikkiopintojen aloittamiseen, ammattiin hakeutumiseen ja työelämässä toimimiseen.
Kaasalaisen analyysin perusteella musiikillinen altistus, vanhempien kulttuurinen pääoma ja harrastuksen tukeminen ovat ratkaisevia. Lisäksi musiikkiopisto toimii kulttuurisen pääoman kasautumisen kenttänä. Työmahdollisuudet syntyvät usein verkostojen kautta ja ilman perittyjä verkostoja niiden rakentaminen vaatii aikaa ja aktiivisuutta. Luonnollisesti taloudellinen varallisuus mahdollistaa keskittymisen harjoitteluun ja uran edistämiseen.
Menetelmällisesti työ on monipuolinen ja kunnianhimoinen. Keskiössä on laadullinen sisällönanalyysi kolmen anonymisoidun musiikkiammattilaisen teemahaastatteluista. Tässä erinomaisessa työssä tutkimuksella ja omilla päätelmillä on merkittävä rooli: tulkintaa ohjaavat tutkimuskäsitteet ja työssä on hyödynnetty monipuolisesti sille erityisiä analyysimenetelmiä.
Tutustu Emmi Kaasalaisen tutkielmaan täältä!
Annina Alutoin ja Hannes Mäkipernaa
Annina Alutoin ja Hannes Mäkipernaa opiskelevat Vaasan yliopistossa Liiketoiminnan kehittämisen maisteriohjelma LIKE:ssä. Heidän pro gradu -tutkielmansa otsikko on ”Aseellisen konfliktin varjossa – Suomalaisten pienten ja keskisuurten yritysten resilienssi ja kriisivalmius”. Opinnäytetyössä heitä ohjasivat Aino Rantamäki ja Heini Pensar.
Tutkielman aihe syntyi yhdistelmästä käytännön havaintoja ja tutkimuksellista aukkoa. ”Molemmat meistä toimivat yrittäjinä, Hannes lisäksi virassa Puolustusvoimissa ja Annina liiketoiminnan opettajana. Näiden roolien kautta pk-yritysten merkitys ja arjen haavoittuvuudet näyttäytyivät meille hyvin konkreettisina”.
Alutoinille ja Mäkipernaalle ei ollut aluksi itsestään selvää, että he tekisivät tutkielman yhdessä. ”Suunnittelimme aluksi tekevämme gradumme yksin, mutta ohjaajamme rohkaisi meitä tekemään työn yhdessä”, he avaavat.
Lisäksi tutkimusta aiheesta on tehty Suomessa hyvin vähän. ”Pk-yritysten rooli huoltovarmuudessa on keskeinen, mutta niiden kriisivalmiutta ei ole Suomessa tutkittu systemaattisesti etenkään aseellisen uhan näkökulmasta”, he kertovat. ”Halusimme tuottaa uutta tietoa aiheesta, joka on sekä yhteiskunnallisesti ajankohtainen että käytännön yritystoiminnan kannalta merkittävä. Molemmilla oli vahva halu saada tuottaa uutta tietoa tämän päivän relevantteihin tutkimuskysymyksiin”, tutkimuspari jatkaa.
Tutkimusta varten on kerätty poikkeuksellisen laaja aineisto suomalaisista pk-yrityksistä, mikä on opinnäytetyöpalkinnon saamisen perusteluissa nimetty jo itsessään merkittäväksi saavutukseksi. Tutkimuksen aineistosta kävi ilmi, että vain 13 prosenttia yrityksistä oli laatinut kirjallisen kriisisuunnitelman, mikä on hyvin pieni prosentti. Alutoinin ja Mäkipernaan mukaan varautuminen oli usein “mielessä, mutta ei paperilla”. ”Syyt liittyivät ajan puutteeseen, resurssirajoitteisiin ja siihen, ettei varautumista koettu konkreettiseksi tai ajankohtaiseksi ennen kriisiä”, he kertovat. Tästä voidaan päätellä, että pk-yritysten ennakoiva varautuminen on selvästi puutteellista.
Suomen turvallisuusympäristön muutos vaikuttaa pk-yritysten varautumistarpeisiin, mutta ei näy heti käytännön toimina. ”Turvallisuusympäristön muutos lisää epävarmuutta, mutta ei automaattisesti johda parempaan varautumiseen. Tutkimuksemme perusteella pk-yrityksillä on hyvä sopeutumiskyky, mutta ennakoiva, suunnitelmallinen varautuminen on selvästi heikompaa. Suomalaisissa pk-yrityksissä resilienssiä on jo olemassa, mutta se on liian usein hiljaista tietoa, ei johdettua toimintaa”, Alutoin ja Mäkipernaa kertovat.
Tutkimusta tehdessä voi tulla tehneeksi yllättäviä havaintoja, jotka haastavat tutkijan ennakko-oletuksia. ”Yllättävä havainto oli, ettei yrityksen koko tai viennin määrä selittänyt resilienssiä niin vahvasti kuin olisi voinut olettaa. Tämä haastoi ajatuksen siitä, että kriisivalmius rakentuu ensisijaisesti resurssien määrän varaan”, Alutoin ja Mäkipernaa avaavat.
Heidän mukaansa resilienssi liittyy vahvasti yrityksen sisäisiin ominaisuuksiin ja toimintaperiaatteisiin. ”Tulosten perusteella resilienssi ei näytä olevan vain suurten tai kansainvälisesti toimivien yritysten ominaisuus, vaan se liittyy vahvasti johtamiseen ja toimintakulttuuriin, jotka näyttäytyivät tuloksissa keskeisimpinä tekijöinä”.
Koska kyseessä on hyvin vähän tutkittu aihe, voi ilmaan jäädä myös sellaisia kysymyksiä, joihin tutkielma ei päässyt paneutumaan. Alutoin ja Mäkipernaa nimeävät keskeiseksi avoimeksi kysymykseksi muun muassa kausaalisuuden. ”Rakentaako esimerkiksi kriisisuunnitelma resilienssiä vai tekevätkö jo valmiiksi resilientimmät yritykset todennäköisemmin kriisisuunnitelmia? Lisäksi tarvitaan pitkittäistutkimusta siitä, miten resilienssi kehittyy ajan myötä. Keskeinen jatkokysymys on myös, miten varautumisesta saadaan luonteva osa pk-yritysten normaalia johtamista”.
Pro gradu -tutkielmaprojekti antoi Annina Alutoinille ja Hannes Mäkipernaalle uskoa omiin kykyihin tutkijoina. ”Prosessin aikana konkretisoitui, että pystymme käsittelemään laajoja ja yhteiskunnallisesti merkittäviä ilmiöitä tutkimuksellisesti jäsennellyllä tavalla”.
Lisäksi he oppivat projektissa tiimityöstä ja toisistaan. ”Yksi tärkeimmistä oivalluksista olikin se, miten hyvin toimiva ja oikein rakennettu tiimityö voi nostaa tutkimuksen laatua. Yhdessä tekeminen paransi ennen kaikkea ajattelun tasoa. Se pakotti perustelemaan, kyseenalaistamaan, tarkentamaan ja katsomaan ilmiötä useammasta näkökulmasta. Juuri nämä ovat asioita, joita hyvä tutkimus vaatii”.
Perustelut:
Työ käsittelee rohkeasti ja ajankohtaisesti pk-yritysten kriisinkestävyyttä muuttuneessa turvallisuusympäristössä. Työssä on kerätty poikkeuksellisen laaja aineisto suomalaisista pk-yrityksistä (n=476), mikä on jo itsessään merkittävä saavutus, sillä kyseinen yritysryhmä on tunnetusti vaikeasti tavoitettava. Aineistonkeruu on toteutettu yhteistyössä Suomen Yrittäjien kanssa, mikä vahvistaa työn työelämärelevanssia ja vaikuttavuutta.
Tutkimuksen keskeinen ja yhteiskunnallisesti merkittävä löydös on, että pk-yritysten ennakoiva varautuminen on selvästi puutteellista: vain noin 13 % yrityksistä on laatinut kirjallisen kriisisuunnitelman. Samanaikaisesti yritysten vahvuudet liittyvät joustavuuteen, oppimiskykyyn ja kykyyn toimia nopeasti muuttuvissa tilanteissa. Tuloksilla on suora merkitys alueen elinkeinoelämälle sekä laajemmin kansalliseen huoltovarmuuteen ja kokonaisturvallisuuteen. Työ on herättänyt laajaa kiinnostusta myös kansallisella tasolla, mukaan lukien ministeriöt.
Kokonaisuutena kyseessä on poikkeuksellisen kunnianhimoinen, ajankohtainen ja vaikuttava tutkimus, joka yhdistää akateemisen tason, käytännön relevanssin ja yhteiskunnallisen merkityksen harvinaisen vahvalla tavalla.
Tutustu Annina Alutoinin ja Hannes Mäkipernaan tutkielmaan täältä!
Kirjoittaja: Siiri Keltamäki
Kuvat Yliopistokeskuspäivän juhlasta: Taina Renkola