Tutkimus- ja asiantuntijayhteistyön vaikuttavuus eteläpohjalaisissa yrityksissä

Yleistä

Osa eteläpohjalaisista yrityksistä tekee yhteistyötä Seinäjoen yliopistokeskuksen tutkijoiden kanssa. Tutkimusyhteistyö on todettu hyväksi ja tulokselliseksi muun muassa sillä perusteella, että yritykset ovat jatkaneet yhteistyötä osallistumalla useaan tutkimukseen tai kehittämishankkeeseen. Yhteistyön tuloksena on syntynyt niin koneita ja palveluja kuin uusia elintarvikkeita. Lisäksi yritykset ovat osallistuneet yliopistollisiin koulutuksiin.

Tutkimusyhteistyötä hyödyntävien yritysten joukko on kuitenkin vielä varsin pieni. Tämän johdosta Etelä-Pohjanmaan kauppakamari ehdotti Seinäjoen yliopistokeskuksen TIKKA-hankkeelle selvityksen tekemistä siitä, miten yhteistyötä yritysten ja yliopistokeskuksen ja sen tutkijahotellin kanssa voitaisiin laajentaa koskemaan nykyistä suurempaa yritysjoukkoa tai toimialakohtaisia yritysryppäitä. Kauppakamari on kiinnostunut siitä, miten maakunnalliseksi levittäytyvää tutkijahotellikonseptia voitaisiin hyödyntää yritysyhteistyössä.

Projektin toteutus

TIKKA-projektin nimeämä tutkija toteutti laadullisen haastattelututkimuksen kahdeksassatoista (18) yrityksessä eri puolilla maakuntaa maalis–toukokuun 2016 aikana. Tutkimukseen valittiin erikokoisia yrityksiä, joista noin puolet oli jo tehnyt useamman vuoden yhteistyötä yliopistokeskuksen kanssa. Lisäksi valikoitiin sellaisia kehittyviä yrityksiä, joille yliopistokeskuksen toiminta on vielä suhteellisen vierasta tai kokonaan tuntematonta.

Tutkimuksessa selvitettiin, millaista hyötyä ja lisäarvoa yhteistyötä tehneet yritykset ovat saaneet toimintansa edistämiseksi yliopistokeskuksen avulla. Erityisen kiinnostuneina kuultiin yritysten kehittämistoiveita yhteistyön edelleen parantamiseksi. Uusille yrityksille kerrottiin yliopistokeskuksen toiminnasta, kuten professuureista ja hanketyöskentelystä sekä koulutuksista. Kaikkien haastateltujen yritysten osalta kartoitettiin, missä määrin yrityksillä on tarvetta tutkijahotelliyhteistyöhön ja mikä voisi olla osallistumisen malli.

Tutkimuksesta on laadittu raportti ja tulosten pohjalta pidetty yliopistokeskuksen henkilökunnan workshop. Sen seurauksena on lähdetty ideoimaan muun muassa yliopistokeskuksen tunnettuuden lisäämistä ja yliopistokeskuksen palveluiden tuotteistamista sekä uudenlaista tutkijahotellimallia.

Tutkimusraportin löydät tästä: 6T Tutkimus-ja asiantuntijayhteistyön raportti

Tutkimuksen diat löydät tästä: 6T Tutkimus- ja asiantuntijayhteistyön presentaatio