Yleistä

Etelä-Pohjanmaalla on useita energia-alan yrityksiä, jotka tuottavat alueellista lämpöä. Samoin alueella on energia-alan teknologiayrityksiä, jotka pyrkivät varmistamaan tuotteidensa kilpailukyvyn nyt ja tulevaisuudessa. Lämmön- ja sähköntuotanto suurissa ja keskisuurissa yksiköissä on energiatehokasta eikä teknis-taloudellisia ongelmia juuri ole. Pien-CHP- laitosten sähköntuotantoon sitä vastoin liittyy vielä useita haasteita. Mikä on teknisesti paras ratkaisu? Millaisia taloudellisia tekijöitä on vielä ratkaistava, ennen kuin sähköntuotanto 0,5- 1 MWe luokassa on järkevää ja mahdollista?

Projektin toteutus

Yliopistoyhteisössä vahvaa energia-alan osaamista edustaa Vaasan yliopisto, jonka Levon Instituutti valikoitui Tikka-hankkeen perusteiden mukaisesti intervention toteuttajaksi. Toimeksiantajina ovat kolme yritystä, mutta prosessiin osallistui kaikkiaan huomattavasti suurempi joukko alueen toimijoita.

Kehitystehtävän toteutus alkoi ideapajalla, johon osallistuivat edustajat Levon Instituutista, Vaasan yliopistosta ja aiheesta kiinnostuneista yrityksistä. Ideapajaa oli edeltänyt joukko tutkijan tekemiä kevyitä puolistrukturoituja haastatteluita. Niiden tarkoituksena oli selvittää, miten laajasti ongelma tiedostetaan. Ideapajan tuloksena todettiin, että todennäköisesti paras ratkaisu 1-5 MW lämpölaitosten yhteydessä tapahtuvaan sähköntuotantoon on ORC-prosessi eli organic ranking cycle. Samalla päätettiin tarkemmin selvittää ORC- prosessin toimivuus, soveltuvuus ja kannattavuus paikallisessa toimintaympäristössä.

Tutkimusraportin löydät tästä: Pien CHP:n sähköntuotanto